 |
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus antoi toisen sivuttaa hänen kysymyksensä. Hän ei osannut täysin asettua toisen asemaan, mutta osin kuitenkin ja tiesi käyttäytyneensä eilen vastuuttomasti ja tässä oli seuraamus siitä. Ainakin hän jatkossa pohtisi kahdesti ennen kuin toimisi kuten mielensä tahtoi - jos nyt siis ylipäänsä saisi jatkossa tilaisuutta päättää itse mitä tekisi. Sekin riippui nyt täysin toisesta tahosta ja ikävintä oli, että se oli hänelle aivan oikein.
Ehkei hänkään ollut niin kaukana Siriuksesta, vaikka tekonsa olikin vain pieni, typerä virhe, josta olisi kuitenkin voinut seurata jotakin suurempaa. Mihin he olivat nelisin yhdessä päätyneet, kun olivat saaneet osakseen tällaisen kohtalon? Jamesia ja Peteria ei enää ollut, Sirius istui vankilassa ja voisi olla, että hän seuraisi pian perässä.
Remuksen silmät suurentuivat kysymyksen myötä, kunnes huulensa raottuivat ja katseensa palautui normaaliksi, kun hän ymmärsi mistä toinen puhui.
"Tarkoitat varmaankin sitä metsästäjää", Remus huokaisi ja alkoi muistella iltaa, joka oli jo alkuunsa saanut yllättävän käänteen. Itse asiassa, viime yönä oli tainnut tapahtua enemmän kuin hänen elämässään viimeisen kymmenen vuoden aikana kokonaisuudessaan. Hän ei tiennyt, mitä muisto toisessa miehessä saisi aikaan, mutta ainakin hän oli tehnyt parhaansa suojellakseen Hunteria ja hän toivoi tämän isänkin sen ymmärtävän.
Remus näki tarpeelliseksi myös näyttää sitä seuranneet tapahtumat, kun he olivat lähteneet mökistä -ja Hunter, tietysti nuoruuden innossaan, johon hänen olisi pitänyt osata varautua, oli vannottanut olevansa kiltisti ja anonut ettei joutuisi kotiin. Hänen olisi pitänyt arvata, ettei kyseessä ollut mitään vakavaa, mutta pojan onneton tuijotus oli riisunut hänen aseista ja saanut hänet suostumaan. Ehkä liiankin helposti, muttei hän ollut osannut varautua sellaiseen, kun oli ollut aikeissa viettää yönsä kuten jokaisen sitä aiemmankin viimeisten vuosien aikana; yksin.
Ja saatuaan seuraa hän oli vain jotenkin...Mennyt sen mukana eikä ollut ottanut huomioon sitä, että toinen todellakin oli vasta nuori poika, ettei hänen tulisi kuunnella tätä joka asiassa ja hänen olisi pitänyt osata ajatella asiaa tarkemmin tämän vanhempien kannalta. Vaikkei hän ollutkaan tiennyt, millaiset vanhemmat pojalla oli, mutta näillä oli siitäkin huolimatta oikeus tietää missä poika oli ja jos hän olisi käyttäytynyt vastuuntuntoisesti, hän olisi palauttanut pojan tämän vanhemmille ennen täydenkuun nousua.
* * * * *
 |
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacob ei ollut tietoinen mistään metsästäjästä. Vaikka se oli saattanut vilahtaa muistojen tulvassa keskustelun aikana, hän ei ollut yhdistänyt sitä viime yöhön. Kysymys oli ollut yleispätevä selvittääkseen mitä oli tapahtunut kaksikon tänne saapumisen ja keskiyön välillä. Joten mainita metsästäjästä sai hänet erityisen valppaaksi ja jos edes mahdollista vieläkin huolestuneemmaksi, mutta Remuksen muistosta päätellen siitä oli selvitty kunnialla ja Remus oli vain ja ainoastaan pyrkinyt suojelemaan poikaa. Toivottavasti Hunter tämän myötä ymmärsi että ihmissudenmetsästäjiin saattoi törmätä missä tahansa.
”Metsästäjä ei vienyt paljon aikaanne. Mitä muuta tapahtui?” hän jatkoi, muttea esiin ei noussut mitään epäilyttävää tai asiatonta. Enimmäkseen Remus oli istunut sohvalla ja Hunter kolunnut mökin sisältöä. Muistojen seassa vilahti miten Hunter oli ilmeisesti löytänyt aikuisviihde-lehtiä jotka kuitenkaan vaikuttivat olevan Remukselle saastaaa, eikä niillä ollut mitään tekemistä alaikäisten kanssa. Silti moinen muisto toi epämiellyttävän tunnun tässä tilanteessa.
”Entä muodonmuutoksen lähestyessä ja jälkeem?” hän jatkoi kyselyä ja niiden myötä mielen pinnalle nousevien ajatusten ja muistojen lukemista. Remuksen tunteet muodonmuutoksen hetkinä olivat melkoinen kaaos eikä niistä siksi ilman henkilökohtaista kokemusta oikein saanut otetta.
Ja eniten hänelle esiin pisti yksi tietty kohtaus tuosta muistosta; Hunter, jonka sisimmistä kumpusi sietämätön kuumuus juuri ennen muodonmuutosta, oli riisunut kaikki paitansa ja niin oli Remuskin. Hunter juoksi ulos ovesta. Tietenkin kaikilla ihmissusilla oli pätevä syy riisuutua muodonmuuotksen aikana, ja ilmeisesti Remuksella ei ollut käynyt mielessäkään lähteä pojan perään juuri sillä hetkellä.
Mutta yksi tunne ja ajatus silti häiritsi Jacobia suuresti, sillä se vaikutti vaivanneen Remusta vähän pidempäänkin.
”Mielestäsi Hunter karkasi kun hän juoksi ulos muodonmuutoksen alkaessa ja sinua ärsytti että hän lähti varoittamatta,” hän totesi luettuaan Remuksen ajatuksia ja tulkiten tunnemyrskyä tapahtuman aikana, ”Yksi syy hänen poistumiseensa oli ettei hän aikonut riisuutua kokonaan vieraan edessä saati kanssa vaikka kuinka olisi ihmissusi ja muodonmuutos,” hän puhui sävynsä kiristyen. Hunter tuskin tiesi tai ajatteli miksi niin ei sopisi tehdä varsinkaan aikuisen kanssa mutta omasi sen perustavanlaatuisen asenteen ja tunnun ettei vieraiden edessä heiluta alastomana. Poikkeuksena koulun liikuntatuntien tai vastaavien jälkeen yhteiset suihkutilat ikätovereiden kesken, mutta silloinkaan ei aikuisten läsnäollessa.
”Miksi poistuminen oli sinusta 'karkaamista' ja miksi hänen olisi pitänyt 'varoittaa' siitä etukäteen?”
Hän ei välittänyt jos vaikka muodonmuutoksen aikana oli kuinka tuskaista ja tunnemyrskyä ja ajatukset eivät kulkeneet ja että toinen väitti ja vaikutti halunneensa huolehtia pojan turvallisuudesta. Sillä hänen mielestään jokaisen terveen ihmisen mielessä ja moraalimaailmassa pitäisi olla syvään painettuna että vieraiden lasten kanssa ei toimitettaisi tämänasteista riisuutumista, ja että vieraalla lapsella oli täysi oikeus lähteä tasan silloin kuin halusi ja ihan ilman varoituksia.
Nyt enemmän kuin missään vaiheessa hän oli syvästi epäluuloinen, ja melko varma että hänen ei annettu lukea kaikkia muistoja. Hän saisi jonkainasteisen mielenrauhan vasta kun saisi luettua myös Hunterin muistot ja tunteet viime yöltä ja tutkittua Lupinin taustat, jos kaikki vaikutti harmittomalta. Mutta vaikka kaikki vaikuttaisi hyvältä, hän ei päästäisi miestä lastensa lähelle ilman valvontaa, todennäköisesti ikinä.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remuksen silmät laajenivat toisen kysymyksen myötä.
"Mimiminä en ole pedofiili!" hän kiljahti ennen kuin ehti hillitä itseään eikä tiennyt oliko ennemmin peloissaan tilanteesta vai järkyttynyt siitä, että toinen saattoi väittää sellaista, vaikka tällä siihen tilanteen ja edellisyön huomioon ottaen oli kaikki oikeus siihen.
Remus rikkoi lumouksen joutuessaan kääntämään katseensa toisaalle ja painoi kämmenensä ohimoilleen. Hän koetti parhaansa mukaan pysytellä rauhallisena, muttei voinut kaikesta huolimatta saada selkeyttä tilanteeseensa.
Remus puristi hetkeksi suunsa viivaksi ennen kuin veti syvään henkeä ja suoristi selkänsä, kääntyen takaisin toista kohden ja laski mielessään rauhallisesti kymmeneen ennen kuin pystyi jälleen kohdistamaan katseensa toisen miehen silmiin.
"L-lähinnä koska... Olimme törmänneet jo kerran metsästäjään, ha-halusin vain olla varma, ettei hän juoksisi suoraan metsästäjien syliin."
Hän ei ollut odottanut Hunterin kertovan lähtöaikeistaan, mutta hän olisi tahtonut vain tietää minne päin tämä oli suuntaamassa, jotta tietäisi mistä lähteä etsimään, mikäli ei mökistä saapuessaan näkisi poikaa. Hänen mielestään oli täysin luonnollista tahtoa tietää, mihin suuntaan toinen oli aikeissa mennä ja mikäli hän olisi tahtonut seksuaalisesti hyväksikäyttää poikaa hänellä olisi ollut useita mahdollisuuksia siihen, muttei hän ollut katsonut tätä sillä silmälläkään.
Hän ei voisi kuvitellakaan ylipäänsä katsovansa nuoria sillä tavoin, se oli sairasta ja hän oli elänyt koko elämänsä niin nätisti kuin vain saattoi. Selvä, ehkä hän kouluaikoina oli silloin tällöin ajautunut mukaan Siriuksen ja Jamesin ilkeyksiin, mutta hän oli kyllä koko ajan koettanut saada nämä järkiinsä.
Remuksen mielessä kävi jo toisen passittaminen Albus Dumbledoren puheille, muttei Tylypahkan rehtorikaan ollut tavannut häntä useampaan vuoteen, joten tuskin tämä osaisi kertoa, millainen hän nykyään oli, vain vakuuttaa tuntevansa hänet ja kenties antavansa sanansa hänen viattomuudestaan. mutta se tuskin Hunterin epäluuloista isää vakuuttaisi.
Itse asiassa Remus ei tiennyt vakuuttaisiko tätä mikään tai että päästäisikö tämä kaikkien todisteiden valossakaan häntä minnekään. Tämä saattaisi helposti kutsua Ministeriön paikalle ja lukita hänet pois useiksi vuosiksi. Vähemmin todistein ja perusteinkin velhoja ja noita oli lukittu Azkabaniin.
Remus tunsi päänsä hajoavan, kun ajatteli itseään Azkabanissa ja sitä, että viime öinen saattaisi ratkaista hänen koko kohtalonsa. Toisaalta, hän ei ollut viime vuosina tehnyt juuri mitään, mutta silti... Voi, kunpa hän vain olisi antanut Hunterin olla, käskenyt tämän muualle eikä olisi uskonut pojan pieniä, valkoisia valheita, joiden myötä hän nyt oli tässä.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacobin mielestä Hunterin valheet olivat kaikkea muuta kuin pieniä ja valkoisia – niiden motiivi kun oli itsekäs ja kaiken lisäksi vaaralliseen tilanteeseen johtava. Poika kyllä vastaisi niistä vielä, mutta miten hän sen käsittelisi riippuisi täysin siitä mitä vekaralle oli viime yönä tapahtunut.
Ja juuri nyt hän ei vaivannut mieltään muuta kuin Remuksen mahdollisten valheiden tai totuuden selvittämisellä.
Julistaessaan ettei ollut pedofiili, Remuksen välitön tunne ja usko sen suhteen oli suorastaan hyökynyt tämän sisällä sekä se että tämä piti sitä sairaana. Se melkein vakuutti Jacobin, sillä hänhän parhaillaan 'oli' Remus, katsoi tämäån muistoja tämän näkökulmasta ja tuntien kaiken mitä tämä oli tuntenut niiden aikana, ja nyt tämän kyseisen hetken aikana. Kunnes tämä rikkoi lumouksen, minkä Jacob salli sen kummemmin epäilemättä sillä kuka tahansa viaton olisi tarvinnut hetken yksityisyyttä ja aikaa kasata itsensä tuollaisen syytöksen jälkeen, ja syyllinenkin jos sattui olemaan niitä jotka suhtautuivat taipumuksiinsa terveellä tavalla. Eli Jacob tiesi ja myönsi kyllä että kaikki pedofiilit eivät olleet pahoja vaan hakivat apua ennen kuin satuttivat ketään. Mutta joku saattoi kieltää tilanteensa itseltään ja satuttaa jotakuta lasta ennen kuin myöntäisi ongelman ja hakisi apua.
Jacob ei ollut vielä täysin vakuuttunut Remuksen viattomuudesta, vaan vain siitä ettei tämä ollut paha ihminen. Tosin, loppupeleissä sillä ei juuri olisi merkitystä; jos satutit hänen lastaan, kärsit kyllä koston, olit sitten sairas tai paha. Sillä sairaillakin oli vastuu ja valinnanvapaus, tehdä asialle jotain ennen kuin sattuisi jotain peruuttamatonta. Ellei kyseessä ollut suoranainen mielenairaus, mutta tähänastisesta päätellen, Remuksen kohdalla sellaisesta ei ollut kyse.
”Niinkö?” Jacob totesi vain hitusen kysyvään ja lähinnä epäuskoiseen sävyyn. ”Mutta sinähän olit jo asettanut tälle alueelle ilmiintymiseneston ja viholliseston. Tiedän sen koska luin sen muistoistasi ja käytin Danielin kanssa puoli yötä selvittäen mitä kaikkea tämän ympärillä oli ja purkaen niitä. Kuinka siis kuvittelit että Hunter törmäisi johonkuhun joka tahtoisi teille pahaa?”
Hän kaivautui tiiviisti Remuksen tunteisiin ja mieleen. Tietenkin oli todennäköistä että vastaus olisi 'en ollut varma kuinka tehokkaita loitsuni olisivat' joten sen sijaan olisi paras keskittyä tulkitsemaan pienimpiäkin tunnevivahteita. Vaikka kaikki tämän mielessä ja eleissä puhui viattomuuden ja hyvyyden puolesta, Jacob ei kyennyt päästämään irti peloistaan - eihän hän tuntenut tätä miestä lainkaan, ei tiennyt miten hyvä valehtelija tämä oli tai miten voimakas ja taitava okklumeuksessa tämä mies mahdollisesti oli, että oliko tämä piilottanut jotain häneltä. Ja oman tunnemyrskynsä vaivaamana ja sen hillintään osittain panostaa joutuen, hän tuskin tällä kertaa kykeni käyttämään lukilitistaitonsa koko potentiaalia.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remuksen oli vaikea ymmärtää sitä, kuinka oli päätynyt tällaiseen tilanteeseen. Hän ei tiennyt, mitä tarkalleen ottaen oli ajatellut eilen toimiessaan, kuten oli, mutta nyt hän katui arvatenkin kaikkea. Koko eilispäivää.
Remus tunsi itsensä ja saattoi vain toivoa, että toinen näkisi hänen sisimpäänsä ja luottaisi näkemäänsä tarpeeksi uskoakseen, ettei hän olisi koskaan satuttanut tämän poikaa. Hän olisi jopa kuollut ennemmin, vaikka kyse olikin hänelle tuntemattomasta pojasta. Hän ei ollut tahtonut vaarantaa tämän henkeä ja oli tehnyt kaikkensa, jottei siihen ilmaantuisi edes mahdollisuutta. Kyse oli kuitenkin jonkun toisen lapsesta. Kaiketi niin suuren asian paljastuminen aivan yhtäkkiä oli saanut hänet säikähtämään, koska hän oli olettanut, ettei pojalla ollut vanhempia.
”En osaa selittää sitä, mutta kun sain tietää että… Hänen isänsä etsii häntä tunsin liioiteltua tarvetta pitää huolta hänestä, jotten joutuisi syytetyksi jos pojalle sattuisi jotakin”, Remus selitti ja tunsi päänsä hajoavan. Hän oli jo valmiiksi uupunut täydenkuunyöstä ja päätään särki, mutta nyt särky vain lisääntyi ja sumensi hänen ajattelukykyään.
”Eikä loitsu edes toiminut”, Remus hymähti muistaessaan nuoren ihmissuden, ”Seuraamme liittyi teini-ikäinen susi, jonka tarkoituksena oli jahdata ihmisiä.”
Loitsunsa eivät ehkä olleet luokitelleet toista sutta viholliseksi, koska tämä ei ollut tahtonut mitään pahaa heille, mutta ihmisille sen sijaan oli ja Remus oli joutunut tekemään jotain periaatteidensa vastaista käydessään toisen suden kimppuun. Tuo oli potkaissut häntä ja saanut hänen selkänsä iskeytymään puunrunkoa vasten ja sen muistaessaan Remus ymmärsi myös mistä aiempaa voimakkaampi väsymyksensä ja suorastaan raastava kipu selässään johtuivat.
Remus irvisti ja hieraisi kipeää selkäänsä. Hän ei ollut erityisen aamuvirkeä ja kaksikon paikalle saapuminen oli saanut hänet hämmentymään ja tämä kuulustelu puolestaan järkyttymään. Eilisen tapahtumat olivat muuttuneet epäselväksi sopaksi mielessään ja nyt, kun sopan pinta alkoi kirkastua, hän tiedosti kipunsa voimakkaammaksi kuin oli aiemmin tuntenut.
”Olen pahoillani koko tästä sotkusta, tarkoitukseni ei todellakaan ollut… Aiheuttaa huolta, mutten ajatellut selkeästi”, Remus huokaisi ja irvisteli entistä tiheämpään tahtiin, ”Minusta tuntuu, että… Tarvitsen sairaalahoitoa…”
Jostain syystä kivun ja sen aiheuttajan muistaminen päästivät kivun vasta kunnolla valloilleen ja Remus tiedosti silmissään sumenevan. Hän oli elänyt tavalla, joka ei ollut erityisemmin vahvistanut kehoaan ja luustoaan, joten eilinen puuta vasten iskeytyminen oli kaikesta päätellen ollut liikaa. Kipu säteili selästään jo joka puolelle kehoaan.
”A-auta”, Remuksen onnistui inahtaa ja ojentaa kättään apua pyytäen jonnekin toisen suunnalle, mutta näkökenttänsä oli jo niin sumea, ettei hän varsinaisesti erottanut mitään.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacob vakuuttui siitä että tämä mies ei ollut aikonut eikä päätynyt satuttamaan Hunteria suoraan itse, koska kaikki lukilitiksen paljastam viittasi siihen eikä hän niiden valossa yksinkertaisesti jaksanut pitää kiinni hirveimmistä peloistaan vaan päätti luottaa omaan taiattomaan ihmistenlukutaitoonsa. Oli kuitenkin vielä pari asiaa jotka hän halusi selväksi, ennen kuin voisi harkita Remusta harmittomaksi. Katsekontakti rikkoutui jälleen, mutta tällä kertaa hälyttävästä terveydellisestä syystä jonka hän ehti todeta olevan todellinen eikä näytelty tilanteesta poispääsemiseksi. Mies oli oikeasti todella pahoissa tuskissa ja hän ehti tuntea tasan kuinka pahoissa, oli kai satuttanut selkänsä jollain tavalla josta hän ei enää saanut selvää kovin hyvin sillä miehen mieli sumeni lähes täysin. Mutta jotenkin hänestä oli vaikuttanu että se liittyi äsken mainittuun teinisuteen, ja Hunterin sekä muiden ihmisten suojeluun.
Koska Hunter oli turvassa kummisetänsä seurassa, hän päätti työntää viime yön hetkeksi mielestään, jättää kyselyt hetkeksi ja keskittyä vain yrittämään auttaa.
Hän talletti taikasauvansa takkinsa sisätaskuun ja kiirehti Remuksen luo.
"Käy makuulle, jos voit," hän kehotti rauhallisesti, ehdittyään miehen tueksi ennen kuin tämä ehtisi pudota tai kaatua vuoteelta lattialle. "En voi ilmiinntyä kanssasi sairaalalle juuri nyt, sillä alueella on asettamasi estoloitsu. Mutta minulla on jotain ensihätään," hän sanoi, kaivaessaan takkinsa sisätaskusta särkylääkettä. Se oli tavallista jästien särkylääkettä jota hän pyrki aina kantamaan mukanaan, etenkin jos liikkui lastensa kanssa. Lääke oli kapseleissa jotta vaikutus olisi nopeampi ja nieleminen helpompaa jopa ilman vettä. Hän ojensi paria niistä Remukselle.
"Ota tästä, aivan tavallista jästien särkylääkettä. Kun mielesi on taas selkeämpi ja vahvempi, voit poistaa ilmiintymiseston ja autan sinut sairaalaan."
Hänen äänensävynsä oli nyt ystävällinen, mutta yhä myös huolestunut ja hieman epäluuloinen selvittämättömien asioiden vuoksi.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus oli ollut jo pitkään tietoinen siitä, että vanheni luustoltaan ja lihaksistoltaan todennäköisesti ihmistä nopeammin. Täytyihän täydenkuun öillä jokin seuraamuksensa olla, muttei hän mielestään niin heikko vielä ollut, että yhden puuhun iskeytymisen olisi pitänyt aiheuttaa jotain tällaista. Kipu oli piilotellut pitkään, todennäköisesti hän oli onnistunut unohtamaan alkavan kivun selässään, koska oli pelännyt, että Hunterin isä syyttäisi häntä poikaansa kohdistuvasta väkivallasta tai kenties jopa seksuaalisesta häirinnästä. Hän oli keskittänyt kaiken energiansa voidakseen tavalla tai toisella todistaa miehelle, ettei kyse ollut mistään sellaisesta. Hän oli yhä järkyttynyt ylipäänsä seuraamuksista. Kenties syytökset olivat aiheuttaneet hänelle jonkinlaisen, lähestulkoon sokin kaltaisen olotilan, jonka myötä hän oli onnistunut unohtamaan kipunsa lähestulkoon täysin.
Kaikki se oli kuitenkin pelkkää arvailua ja juuri nyt Remuksella oli mielessään vain toive kivun loppumisesta, tapahtuisi se millä tavalla tahansa.
Remus nyökäytti päätään ja vilkaisi tuskansa keskeltä pahoittelevasti Hunterin isää. Hän ei tahtonut olla vaivaksi. Ironista kyllä, että hänen oma suojaamaan tarkoitettu loitsunsa esti häntä nyt pääsemästä Pyhään Mungoon ja saamaan tarvitsemaansa hoitoa. Kieltämättä hän ei suuremmin nauttinut minkäänlaisista laitoksista ja olisi useimmissa tapauksissa ennemmin hieman kärsinyt kuin vaivannut muita ongelmillaan tai antanut muiden koskettaa itseään, mutta tässä tapauksessa kipu oli niin suuri, että hän tahtoi vain jotain, mikä saisi hänet unohtamaan sen.
Remus otti yhä pahoittelevana vastaan toisen ojentamat särkylääkkeet käsi täristen ja onnistui kuin ihmeenkaupalla nielemään pillerit ilman vettä tai sen suurempaa oksennusrefleksiä.
”E-en... halua olla...Vaivaksi”, Remus sai sanottua ja ummisti hetkeksi silmänsä, kunnes huomasi tiedostavansa kivun vain entistä paremmin, kun ei nähnyt mitään mihin katseensa ja ajatuksensa keskittää.
Kului kenties puoli tuntia ennen kuin lääke alkoi kunnolla vaikuttaa ja Remus saattoi rehellisesti sanoa, ettei maailma ympärillään ollut enää niin sumea kuin hetkiä aiemmin. Hän kohottautui varovasti jaloilleen. Kipu iski uudemman kerran ja Remus vajosi takaisin vuoteelle, ojentaen kättään kohden sivupöytää, jolle oli taikasauvansa aiemmin laskenut.
”V-voisitko?”
Remus kiitti saadessaan taikasauvan ja poisti voipuneena loitsut, jotka oli eilen asettanut. Hän ehti rauhoittua hetken ennen kuin tiedosti etäisesti sen, miltä tilanne saattaisi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa heidän Mungoon päästessään. Hän tarttui varovasti Hunterin isän ranteeseen, ilman minkäänlaista äkkinäisyyttä ja vei pyytävän katseensa tähän.
”Älä mainitse siitä, ole kiltti. En halua rekisteriin.”
Hän ei tiennyt, kuinka mies reagoisi tietoon siitä, ettei hän kuulunut ihmissusirekisteriin ja katsoisiko tämä ennemmin välttämättömäksi ilmoittaa hänet siihen vai jättäisikö sen kertomatta. Remus saattoi vain toivoa, että tämä kunnioittaisi hänen pyyntöään, vaikkei tällä ollut siihen mitään syytä.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
”Et ole,” Jacob totesi rehellisesti, vaivaksi olemisen oletukseen. Hän oli ammatissaan tottunut jos jonkinlaisiin tilanteisiin ylipäätään työvuoroissaan mutta etenkin rikosten selvittelyssä eikä tällainen todellakaan ollut mitään.
Remuksen toipuessa Jacob katseli tarkemmin ympärilleen mökissä, jottei varmasti jäisi mitään huomaamatta. Välillä hän tarkkaili miehen tilaa, muttei puhunut tälle mitään, antaen tämän rauhassa levätä ja voimistua ja käytti itse ajan myös rauhassa pohtien eilisiltaa ja nykyistä tilannetta, kaikkea sitä mitä oli Remuksen muistoista ja tunteista lukenut.
Se oli kaikki niin henkisesti uuvuttavaa ja vaikka kaikki oli periaatteessa hyvin, häntä pelotti yhä että tästä seuraisi jotain peruuttamatonta. 5-vuotiaan veljensä yhä selvittämätön kaappaus yli kolmekymmentä vuotta aiemmin ei ainakaan auttanut asiaa, mutta ilmankin tilanne oli sietämätön. Jos hänellä ei sattuisi olemaan vuosilomnsa viimeiset viikot alussa hän olisi ottanut huomisen vapaaksi. Ei toivoakaan jaksaa keskittyä töihin ihan heti. Hän oli nuori velhoksi, mutta ei yleisesti ottaen enää niinkään. Vasta neljänkymmenen alkupuolella toki, mutta ei se enää mikään energinen nuori aikuinen ollut etenkin kun hänen ammattinsa oli yksi maailman verottavimpia henkisesti ja fyysisesti.
Paikkoja ja tavaroita tutkiessaan hän tuli tulokseen että Remuksen lisäksi täällä asui joku toinen, sillä mökissä oli paljon tarvaraa joka ei vaikuttanut sellaiselta joita Remuksen kaltainen ihminen omistaisi. Katsottuaan reppuun jota Hunter oli aiemmin tonkinut, hän arveli sen toisen olevan aiemmin muistoista huomattu ja Remuksen mainitsemakin, ihmissudenmetsästäjä. Todennäköisimmin siis Remus ei tässä mökissä enää jatkossa majailisi.
Hän oli olohuoneen puolella silloin, ja vain nyökkäsi mutta selkeästi, Remukselle tämä kysyessä lupaa taikasauvansa ottoon. Miehen nostaessa ilmiintymiseneston Jacob käveli tämän luo, oma taikasauvansa kädessään, tarkoituksena ilmiintyä Remuksen kanssa samantien muualle. Häntä ei huvittanut vahingossakaan törmätä siihen metsästäjään juuri nyt. Mahdollisesti hän palaisi tänne myöhemmin, riippuen siitä millä tavalla tuo mies linkittyi Hunteriin viime yönä.
Jacob katsoi hetken hiljaa, pohtien Remuksen pyyntöä. Tottakai hän tiesi jo valmiiksi, ettei tämä ollut Taikaministeriön ihmissusirekisterissä. Hänellä kun oli ammattinsa puolesta oikeus nähdä se tarpeen tullen, ja oli viimeksi tänä aamuna siellä käynyt veljensä tapauksen nimessä muka. Benin katoaminen ei ollut suoranaisesti liittynyt täysikuuhun tai ihmissusiin, mutta vuosikymmenten varrella sekin mahdollisuus oli otettu huomioon, etenkin Fenrir Harmaaselän maineen kasvettua myöhemmin.
Eikä hän nimen puuttumista automaattisesti pahana pitänyt. Hän ymmärsi täysin ettei kukaan – varsinkaan hyvät ihmiset – tahtoneet leimantua suden takia saati levittää tietoa mihinkään. Ja mitä ikinä hänen lapsensa tekisi elämässään ihmissuden tiimoilta, hän ei haluaisi tämän nimeä sinne myöskään.
Tietysti, hänellä oli lain velvoitus ilmoittaa ihmissusi rekisteriin, etenkin jos tämä vaikutti muille vaaralliselta. Mutta Remus ei suoranaisesti enää vaikuttanut siltä. Hän ei nähnyt moraalista velvoitetta paljastaa toisen tilaa viranomaisille, ainakaan tässä tilanteessa.
”Älä huoli,” hän totesi rauhallisesti, katse Remuksen silmissä. ”Salaisuutesi on turvassa kanssani, niin kauan kuin sinä pidät Hunterin,” hän sanoi vakaasti. ”En vie sinua taikayhteiskuntaan muutenkaan, vaan jästisairaalaan Suttonissa. Vammasi kun ei liityy taikuuteen emmekä kuitenkaan voisi selittää koko totuutta sen aiheuttajasta. Pidä kiinni,” hän kertoi ja keskittyi hetken, kadoten pian ilmaan ja seuraavassa hetkessä kaksikko seisoi monen kymmenen kilometrin päässä Cotswold Roadilla, Suttonin sairaalalla josta oli vain noin kolme ja puoli kilometriä Jacobin kotiin. Hän aikoi kävellä, saadakseen selvitettyä ajatuksiaan yksin. Daniel ja Hunter olivat ottaneet auton Surrey Hillsiltä ja matkanneet jo jonkin aikaa, mutta silti hän olisi todennäköisesti kotona ennen heitä.
Hän ei kuitenkaan vielä miettinyt kotimatkaa sen enempää vaan talutti Remusta kohti sairaalan pääovia, kellon lähestyessä puolta kahdeksaa. Oli vielä aivan pimeää ja katuvalot päällä, joulukuu kun oli eikä täysin lumeton maisema ainakaan auttanut tunnelman synkkyyttä.
Päästyään sisään hän selitti tilanteen eteishallin ilmoittautumispisteessä, mutta kertoi vain Remuksen kärsivän hirvittävästä selkäkivusta. Mies saisi itse kertoa tarkemmin, tietäen oman sairashistoriansa ja peitetarinan muistaisi paremmin jos sen kehitteli itse.
”Tulen vielä vähän myöhemmin juttelemaan hetkeksi. Lepää nyt vain rauhassa,” Jacob sanoi Remukselle sairaanhoitajien saattaessa miestä kohti vapaata huonetta.
Hän ei aikonut enää kuulustella tai painostaa, tahtoi vain tietää tarkemmin eräästä huolestuttavasta yksityiskohdasta jonka hän oli ohimennen poiminut miehen muistoista. Jacob siirtyi sairaalan kahviolle odottelemaan, tilaten ison kahvin maidon ja kerman kera. Kyseinen myrkky ei ollut ikinä maistunut niin hyvältä kuin tänä aamuna. Mies istahti pieneen pyöreään kulmapöytään, yksinäisyyteen, seuraamaan sivusta ihmisjoukon arkista menoa, radiosta soivien joululaulujen muistuttaessa että juhla-aika oli ovella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti