 |
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacobin korviin pisti ertityisesti Tylypahka, sillä Albus Dumbledore oli heinäkuussa väittänyt ettei koululla ollut koskaan ennen ollut ihmissutta. Toisaalta, se saattoi aivan hyvin olla vain valkoinen valhe rehtorin puolelta salaisuuden suojelun nimessä. Samaa hän tietenkin arvostaisi Hunterin suhteen, joten hän ei jäänyt kouluasiaa pidempään pohtimaan. Olipahan nyt saatu ainakin yksi lähde lisää, josta kysellä tästä Lupinista.
Hän tajusi ettei ollut itse esittäytynyt lainkaan, muttei oikeastaan ollut aikonutkaan ennen kuin olisi varmempi että tälle miehelle kannatti vapaaehtoisesti tyrkyttää henkilökohtaisia tietoja.
Oli kuitenkin hirvittävän tuskallista pitää itseään kasassa jotta saisi suoritettua kuulustelun rakentavasti ja painettua kaiken olennaisen mieleensä.
Kolmetoista vuotta poliisina, joista viisi rikosetsivänä, oli kyllä harjaannuttanut tunteiden hallinan kyvyn pahoissakin rikosliittoisissa tilanteissa äärimmilleen, ja hän oli lastensakin suhteen joutunut käsittelemään monenlaista stressiä, mutta tämä oli liikaa. Etenkin kun Hunter oli jo lähtenyt. Niin turvallisessa ja luotettavassa seurassa kuin tämä sillä hetkellä olikin, hän ei voinut nyt kirjaimellisesti nähdä poikaa ja sitä että tämä vaikutti olevan kunnossa, eikä voisi olla se joka tätä suojelisi jos tarve vaatisi.
Hänen pitäisi ja hän halusi olla, mutta nyt hänen oli jäätävä taakse selvittämään mitä pojalle oli tapahtunut ja kostamaan mitä tahansa pahaa mukana mahdollisesti olisi, eli varmistamaan se ettei samasta lähteestä olisi enempää harmia, mutta myös kohtaamaan se miten pahasti hän oli jo epäonnistunut lastaan suojelamaan. Tuotti suorastaan fyysistä tuskaa pysyä ammattitaitoisena kuulustelussa, kun jatkuvasti teki mieli tehdä tuolle miehelle jotain aivan muuta ihan jo vain siksi että tämä oli yrittänyt estää häntä löytämästä poikaa, ja hänestä tuntui että hän voisi räjähtää raiteiltaan millä hetkellä tahansa pienimmästäkin selvältä valheelta vaikuttavasta hetkestä.
Haastetta lisäsi kaiken päälle se että hän oli kaivannut veljeään vähintään alitajuisesti joka päivä yli kolmenkymmenen vuoden ajan, yli kahdenkymmenen vuoden ajan ollut ainoa elossa oleva etsintöjä jatkanut perheenjäsen, ja tämän yön aikana oppinut tarkalleen miltä hänen vanhemmistaan oli tuntunut kun selvisi että Ben oli päätynyt vieraan käsiin, ja vieläpä taikavoimaisen. Tai ehkä hänestä tuntui vieläkin pahemmalta, sillä toisin kuin heidän vanhemmillaan, hänellä oli uravalintansa takia etulinjan ja tavallista elävämpi kuva maailman sairaudeesta. Hänen kauhukuvansa olivat siis väkisinkin elävämpiä ja vaikeampi hillitä. Vastapainoksi, Luojan kiitos, hän oli löytänyt poikansa jo yhden yön jälkeen, elossa ja omien sanojensa mukaan muutenkin ehjänä.
Jos kaikki kerrottu oli totta, Lupin oli kärsinyt kirouksestaan jo ainakin kakskikymmentä vuotta sillä ei tuo ainakaan alle kolmekymppinen voinut olla. Ja se taas tarkoitti sitä että tämä oli ollut susi jo hyvin kauan ennen rauhoittavan sudenmyrkkyjuoman olemassaoloa, ja se taas sitä että tämän psyyke saattaisi olla mitä tahansa. Varsinkin, jos asiaan yhdistyi häpeileväät vanhemmat. Niin suhtautuvat vanhemmat olisivat helposti voineet taipua muutoinkin henkisesti, tai ehkä jopa fyysisesti pahoinpiteleviksi. Kotikasvatus ja vanhempi-suhde oli luonnollisesti ratkaisevaa ihmisen psyykkeen ja moraalimaailman kehityksen kannalta ja omasi usein olennaisen osan lapsiin kohdistuvien rikosten taustoissa. Hän mietti hetken, pitäisikö suoraan kysyä Lupinin lapsuudesta vanhempiensa kanssa, mutta päätti lähestyä asiaa toisesta päästä.
”Missä vanhempasi ovat nyt?” hän kysi, voimakkaan arvioiva, vihamielinen ja läpitunkeva katse naulittuna Remukseen, taikasauvaansa kädessään puristaen. Edes hengittäminen ei käynyt nyt luontevasti, hän tiedosti miten pakotetun hitaasti ja välillä raskaasti hän hengitti jotta pysyisi tyynempänä mitä oikeastaan oli. Ainoastaan halu satuttaa Remusta todella, todella pahoin, tuntui luontevalta ja vaivattomalta toteuttaa, mutta se oli se ainoa asia mihin hän ei missään nimessä saisi sortua, ainakaan vielä. Liian monta tärkeää kysymystä oli ilman vastausta.
* * * * *
 |
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus nielaisi. Hän ei ollut ollut yhteydessä vanhempiinsa kovin tiiviisti näiden viimeisten elinvuosien aikana, ei itse asiassa juuri missään tekemisissä - ja hän tunsi siitä yhä kovaa syyllisyyttä. Samalla hän tiesi, ettei voisi kertoa toiselle paljoa vanhemmistaan, kun ei näiden elämästä juuri mitään tiennyt. Hän oli viettänyt näiden seurassa lapsuutensa ja asunut näiden luona kouluvuotensa, mutta sen jälkeen hänellä oli ollut ystäviä, jotka suhtautuivat häneen hänen omia vanhempiaan paremmin ja avoimemmin.
Hän oli muuttanut kotoaan ja lähinnä...Antanut vanhempiensa elää rauhassa, ilman pelkoa, että joutuisivat jälleen muuttamaan hänen takiaan tai että hän tekisi jotain naapureilleen täydenkuun aikana. Silti hän ei voinut olla tuntematta syyllisyyttä, hän olisi voinut olla niin paljon parempi poika näille, mutta kohtalo oli jakanut hänen korttinsa eri tavalla. Viimeisen kerran hän oli kuullut vanhemmistaan näiden kuolinpäivinä. Äitinsä oli menehtynyt 11 vuotta sitten luonnollisista syistä ja isänsä kahdeksan vuotta sitten syöpään. Hän oli käynyt molempien hautajaisissa, joissa oli ollut yksi harvoista vieraista ja rypenyt syyllisyydessä useita viikkoja hautajaisten jälkeenkin. Sittemmin hän oli päättänyt jättää hautausmaavierailut sikseen, sillä ne olisivat ainoastaan saaneet hänet masentumaan uudemman kerran. Siinä missä vanhempiensa ajattelullakin tahtoi olla samanlainen vaikutus ja sen Hunterin isäkin varmasti huomasi hänen muuttuneesta olemuksestaan.
"Mullan alla, molemmat", Remus vastasi ääni värähtäen ja tuijotti tiiviisti lattiaa. Hunterilla oli vielä ainakin isä ja hän oli ollut häpeäksi sekä tälle, itselleen että omien vanhempiensa muistolle ottaessaan Hunterin mukaansa ja vieläpä estäessä tämän isää löytämästä poikaansa. Hän oli aiheuttanut niin paljon huolta niin pienellä teolla ja katuisi sitäkin varmasti useat seuraavat kuukaudet.
Remus tunsi olevans todellinen pettymys, itselleen, vanhemmilleen, kaikille.
Remus oli jo hetkeksi unohtanut toisen ja tämän taikasauvan, mutta nyt, nostaessaan katseensa Hunterin isään, hän oli jo varautunut siihen, että tämä tekisi hänestä selvää tavalla tai toisella tai vähintäänkin satuttaisi häntä. Hän oli valmis siihen ja tiesi ansaitsevansa sen, mikäli miehen itsehillintä pettäisi.
Ja olisi hänelle aivan oikein mikäli se pettäisi ja toinen tekisi, kuten sydämensä tätä käski toimia.
Remus huokaisi ja sulki silmänsä valmiina ottamaan vastaan isän poikansa nappaajaa kohtaan tunteman raivon, mikäli tuleman olisi.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacob piti itsensä kasassa juuri ja juuri, hokien mielessään ettei mihikään ollut kiire eikä mihinkään tarvinnut ilmoittaa mitään. Hänellä olisi työpäivä seuraavan kerran vasta ylihuomenna, täältä ei voisi kaikkoontua eikä tänne ilmiintyä, ja Hunter oli Danielin seurassa matkalla kotiin. Nämä kaikkoontuisivat vasrmasti heti kun pääsisivät estoalueen ulkopuolelle sillä hän ei olisi lähtiessään kykenevä turvallisesti ilmiintymään vaan tulisi tarvitsemaan auton jolla he olivat tänne pöllöjä seuranneet.
”Milloin ja kuinka he menehtyivät?” hän kysyi katse tiiviisti Remuksessa joka vaikutti entisestäänkin synkentymisen lisäksi vaipuneen hetkeksi aivan omiin maailmoihinsa. Hänen sävyssään oli vähän jos lainkaan myötätuntoa ja paljon epäluuloa, koska hän tiesi millaista oli menettää molemmat vanhemmat, mutta tämä mies oli enemmän kuin hyvin mahdollisesti vastuussa omiensa kuolemasta enemmän kuin vahingon tasolla, etenkin jos oli omannut huonon suhteen näihin.
”Ja katsoisitko minuun kun puhut,” hän sanoi jämäkästi ja kylmästi. Vaikka valheiden jäljitys onnistui kyllä hyvin yleisesti kehon eleistä, kasvojen kunnolla näkeminen oli varmin mahdollinen lähde. Ja tämä tiedonpalanen olisi erityisen olennainen tavoitteessa kartoittaa millaisessa seurassa Hunter oli yönsä viettänyt.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus ei ollut vieläkään täysin perillä siitä, mihin oikein oli joutunut. Hän kyllä ymmärsi tilanteen ja tiesi mitä miestä tuijotti silmästä silmään, mutta jotenkin tilanne silti tuntui jotenkin etäiseltä, kuin hän olisi ollut vain sivullinen tarkkailija. Sitä hän olisi varmasti mieluummin ollutkin kuin istunut tässä kuulusteltavana ja taikasauva jatkuvasti häntä kohden suunnattuna, mutta samalla hän tiedosti ansaitsevansa tämän ja koetti muistuttaa itselleen, että seuraavan kerran kun joutuisi sosiaaliseen tilanteeseen kenen tahansa kanssa, hänen täytyisi muistaa pitää huoli siitä, ettei kukaan voisi ottaa häntä tällä tavoin vihansa kohteeksi jälkeen päin. Toisin sanoen hän aika varmasti välttelisi kaikkia sosiaalisia tilanteita seuraavat vuodet parhaansa mukaan.
Remus hermostui entisestään toisen taikasauvaa seuratessaan ja pohtiessaan kuinka vähästä se syöksisi kuolettavan kirouksen hänen niskaansa sen suurempia kyselemättä. Hän koetti siirtää katseensa toisaalle, mutta käskyn kuullessaan kohotti kilttinä sutena katseensa kohtaamaan herra Kingin kylmän, tiiviin tuijotuksen.
"Tä-täysin luonnollisista syistä!" Remus puolustautui tajutessaan toisen todennäköisesti epäilevän häntä vanhempiensa murhaajaksi, "Äitini sydänvaivoihin yksitoista vuotta sitten ja isäni kahdeksisen vuotta sitten syöpään..."
Remus ei ollut ollut kummoisissa väleissä vanhempiensa kanssa näiden kuolinvuosina, muttei se tarkoittanut sitä, että hän olisi saattanut edes ajatella näiden murhaamista! Hän koetti ymmärtää Hunterin isää, mutta oli tämän epäilyksistä niin järkyttynyt, ettei tiennyt kuinka koettaa vakuuttaa mies hänen syyttömyydestään. Hän saattoi vain toivoa, että toinen oli tarpeeksi hyvä ihmistuntija tajutakseen hänen vilpittömyytensä.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Olihan hän, ei häntä turhaan oltu yritetty puhua ympäri jatkamaan etsivän hommissa kun hän oli aikoinaan ilmoittanut siirtyvänsä takaisin tavallisen konstaapelin tehtäviin pojan syntymän lähestyessä. Odottaa oli joutunut kuukausitolkulla ennen kuin paikka tarpeeksi läheltä kotoa oli vapautunut, mutta hän ei ollut missään vaiheessa epäillyt etteikö päätöksensä olisi oikea. Heidän kaappauksia tutkiva yksikkönsä oli onnistunut pelastamaan monta henkilöä, mutta rikollista ei aina oltu saatu kiinni.
Uhrin takaisin saaminen hengissä oli kuitenkin aina ensisijainen tavoite. Moni tapaus oli vielä auki hänen siirtyessään muihin hommiin, mutta vuosiin oli mahtunut myös monia kammottavan dramaattisesti päätyneitä - varsinkin lasten kaappusten kohdalla. Ne päättyivät harvoin hyvin jos polliisi ei onistunut tavoittamaan näitä lähes välittömästi. Jo vuorokaudenkin jälkeen ei ollut sydämetöntä olettaa ainakin pienemmän lapsen kuolleen, mikä joissain tapauksissa joissa niin ei ollut olsii ehkä ollut kyseiselle lapselle parempi kohtalo. Toki jokaisen kadonneen henkiön etsintää elävänä jatkettiin aina vähintään seitsemän vuotta.
Nuorempana, ennen poliisin uraansa hän oli uskonut ettei varsinaisesti pahaa ollut, vaan vain sairaita ihmisiä jotka voisivat tarpeeksi intensiivisellä ja pitkäaikaisella hoidolla parantua. Mutta vuodet etsivänä olivat kertoneet toista. Jotkut täysin normaalin ja onnellisen lapsuuden omaavat ihmiset olivat jo pienestä pitäen silti osoittaneet häiriintyneitä taipumuksia ja lopulta kasvaneet hirviöiksi. Ja toisaalta taas toisessa vaakakupissa oli se miten kaikki huonoissa oloissa eläneet lapset eivät kasvaneet sairaiksi vaan suhteellisen tasapainoisiksi, ja menestyviksi yhteiskunnan jäseniksi. Ja sitten oli ne joiden sairastumisen kehitykseen vaikutti lapsuuden traumat ja suhteet.
Ihmistuntemustaito ei siis loppujen lopuksi ollut mikään yksinkertainen avain, mutta tässä tapauksessa hänen oli toki vaikeaa käyttää sitä niinkään hyvin kuin yleensä, kun mahdollisen uhrin paikalla oli hänen oma lapsensa.
Hän siis poimi Lupinin olemuksesta vilputtömyyden, mutta ei antanut itsensä uskoa siihen täysin ennen kuin pääsisi kaivautumaan miehen taustoihin virallisten rekistereiden ja muiden lähteiden kautta. Hän ei ikinä antaisi itselleen anteeksi jos joku olisi satuttanut hänen lastaan, mutta asia vain pahentuisi jos hän vielä lisäksi välittömästi uskoisi kyseisen henkilön sanaa hetkenkään.
"Sanoit että he häpeilivät sinua. Kuinka se ilmeni, ja oliko niin jo ennen ihmissuden puremaa?" hän jatkoi kuulustelua yhtä kylmsästi kuin aiemminkin, vaikka alitajuisesti häneen kyllä vaikutti tieto toisen vanhempien väitetystä kohtalosta. Oikeastaan hän kiinnitti niihin hyvinkin paljon huomiota, vaikkei sitä ulospäin osoittanut. Hyvin Lupinin psyyke olisi saattanut horjua myös tuollaisten kuolonsyiden takia, riippuen siitä miten monitahoinen tunnepohja tämän suhteessa vanhempiinsa oli. Sen selvittämiseen hän siis päättikin pyrkiä tässä vaiheessa.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Toinen saisi taatusti hänestä selville kaiken tahtomansa. Sen, että hän oli syntynyt, saanut ihmissuden pureman, hänen vanhempiensa kuolemat ja kuolinsyyt, hänen opiskelunsa ja kahden ystävänsä kuoleman ja- Remuksen silmät laajenivvat aavistuksen, kun hän muisti Siriuksen. Jos toinen saisi selville, että yksi hänen koulutovereistaan oli passitettu Azkabaniin useiden ihmisten murhista, hänen mahdollisuutensa saada huonot päätöksensä anteeksi pienenisivät huomattavasti.
Toisaalta toinen myös näkisi, ettei hän ollut viime vuosina tehnyt juuri mitään, mikä taisi kertoa ainoastaan siitä, että hän oli mitä epämääräisin ja epäilyttävin ihminen. Hänellä oli vain pari, muutaman kuukauden mittaista työjaksoa takanaan ja hän oli köyhä. Ei luvannut hyvää hänen kannaltaan. Tiedä mitä toinen saattaisi hänelle tehdä, jos epäilisi hänen koettaneen napata Hunterin.
Remus kohotti katseensa Hunterin isään tämän kysymyksen kuullessaan.
"M-miten se tähän liittyy?" hän kysyi hämmentyneenä kysymyksestä, joka hänelle oli esitetty, mutta tajusi kyllä oitis puhuttuaan, että hänen täytyisi vastata kysymykseen, koska kaikki riippui nyt miehestä hänen edessään. Miehestä, joka ei tuntenut hänestä ja tiesi toistaiseksi hänestä vain sen, mitä hän itse tälle kertoisi eikä todennäköisesti löytäisi syytä uskoa sanaakaan, joka pääsisi hänen suustaan.
"Se johtui pu-puremastani, tiedän sen. He... etääntyivät minusta eivätkä kutsuneet enää vieraita, muutimme useasti enkä saanut tutustua naapureihin, he eivät suhtautuneet hyvin Tylypahkaan lähtöönikään."
Remus nielaisi ja räpytteli hetken silmiään, syliään tuijottaen ennen kuin nosti jälleen katseensa toiseen velhoon, jonka kasvoista hän ei osannut lainkaan päätellä mitä mieltä tämä hänen sanoistaan oli, uskoiko tämä häntä vai eikö.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacob kuunteli tarkkaan ja tarkkaili Remuksen jokaista elettä ja erityisen tarkkaan kasvoja. Kuten kokeneilla poliiseilla yleensäkin, hänelle oli harjaantunut taito poimia niinsanottuja mikroilmeitä, muutoksia kasvoissa jotka olivat niin pieniä ettei niitä silmällä oikeastaan näe, että tavallinen kaduntallaaja ei niitä edes aavistaisi saatika näkisi. Remuksen väittämä tarina oli mitä hedelmällisin pohja monenlaisiin väkivaltarikoksiin, ja monia sellaisia tapauksia oli vuosien mittaan kohdattu.
Toisaalta, kuten aiemminkin jo muistuteltu, myö täysin onnellisesta ja tavallisesta perheestä saattoi kasvaa mitä tahansa ja monet sanoinkuvaamattoman hirveän lapsuuden uhrit kasvoivat täysin kunniallisiksi ja suhteellisen tasapainoisiksi aikuisiksi...Ihmisieli oli musta ja monitahoinen paikka ja genetiikan mutkikkaat ja osittain tuntemattomat kuviot eivät auttaneet sitä yhtään.
Jacobia hieman turhautti ettei hän millään kyennyt ottamaan järkevää näkökulmaa ja asennetta, hänellä ei ollut toivoakaan onnistua kuulustelemaan Lupinia ammattitaitoisesti. Ei vaikka hän oli etsiväkonstaapelivuosinaan ollut yksi piirinsä parhaista. Tässä tilanteessa oli mukana, esteenä, aivan liikaa henkilökohtaista vihaa ja huolta.
Se ei kuitenkaan lannistanut häntä tippaakaan, parhaansa hän yrittäisi selvittää mitä viime yönä oli tapahtunut.
”Kuinka tapasit poikani?” hän jatkoi kuulustelua. Lupin oli oikeastaan jo kertonut sen. Hän halusi vain testata muuttuiko tarina toisella kertaa millään tavalla.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus nielaisi. Hän tiesi, ettei tämä välttämättä ratkeaisi juuri nyt ja mikäli ei, mitä hänelle tapahtuisi? Aikoisiko toinen pitää hänet jossakin, kunnes saisi varmuuden siihen, ettei hän aikonut pahaa tämän pojalle?
Remus sulki hetkeksi silmänsä ja kuvitteli itsensä edellisiltaan, hetkeen jolloin tapasi Hunterin - ja vakuutteli samalla itselleen tehneensä oikean päätöksen, vaikka tiesikin vain huijaavansa itseään.
"T-tapasimme kadulla. Hunter... aisti minut. Aioin jättää hänet omaan arvoonsa, mutta yksinäinen ihmissusilapsi... Ajattelin, että voisin vähintäänkin pitää hänet turvassa metsästäjiltä", Remus koetti selittää parhaansa mukaan, vaikka tunsikin pienen alkuräjähdyksen ainesten kytevän kallonsa sisällä. Hän ei ollut vihainen muille kuin itselleen, vaan tunsi suurta turhaumusta kun ei voinut osoittaa toiselle miehelle, kuinka kiltti oikeasti oli, kuinka hänestä ei muutamaa kuolonsyöjää lukuun ottamatta olisi vahingoittamaan kärpästäkään.
Remus pysähtyi toistamaan ajatuksiaan ennen kuin vei toiveikkaan katseensa Hunterin isään.
"Et sattumalta hallitse lukilitistä?" hän kysyi, laskien katseensa takaisin syliinsä. Hän olisi valmis päästämään tuntemattoman ihmisen selailemaan muistiaan ja mieltään, jos se auttaisi vakuuttamaan toisen hänen hyvistä, täysin viattomista aikeistaan.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Jacobin olemus muuttui entistä kireämmäksi metsästäjänaiheen noustessa esiin. Ei Remuksen takia vaan kun se toi täysin elävästi takaisin muiston pari vuoden takaa, kun yksi sellainen oli ollut hiuskarvan varassa onnistua tappamaan Hunter. Hän oli luultavasti ehtinyt paikalle juuri ajoissa, muutamista sekuneista kiinni. Hän oli kyllä todennäköisesti menestyksekkäästi unhoituttanut tuon illan ja ihmissusien olemassaolonkin tuon miehen mielestäl joten ainakaan samaan metsästäjään törmääminen olisi epätodennäköistä. Pojankin kanssa asia oli selvitetty ja hän uskoi että vekara oli siitä lähtien ollut varovainen...mutta ei se tietenkään mitään täyttä turvaa taannut.
Remuksen kysymys veti hänet takaisinnykyhetkeen hirvittävistä muistoistta, ja hän kohdisti hetkeksi kaukaisuuteen suuntautuneen katseensa takaisin mieheen.
”Hallitsen kyllä,” hän totesi, ja pohti pienen hetken. Ehkäpä sitä voisi tähän väliin kokeilla. Ei siitä haittaakaan olisi, jos suhtautuisi näkemäänsä perusteellisesti harkitsen minkä hän väkisinkin tekisi.
Sitä paitsi mitä vanhemmaksi muistot ehtivät, sitä hankalampaa hänen olisi niitä erilleen napata vuosikymmenten muistojen ja vilisevien ajatusten ja tunteiden vilkkaasta ja sekasortoisesta virrasta edes kysymyksillä johdatellen.
Hän lukitsi katsekontaktin, lausui loitsun, ja kysyi uudestaan, kuinka Remus ja Hunter olivat tavanneet, saadakseen miehen ajattelemaan ensimmäistä hetkeä kun näki tuon tenavan.
Jacob tunkeutui ajatusten läpi muistojen ja tunteiden tasolle, seuraamaan tilannetta.
Tunteiden puolesta Remus vaikutti tuolloin olleen täysin harmiton, ja aivan selvästi sudenmyrkkyjuomaa nauttineelta. Mutta kaikki ihmiset eivät tunteneet syyllisyyttä tai muutakaan inhimillistä sairaiden aikeittensa tai tekojensa tiimoilta, joten hän ei rentoutunut asian suhteen noin vain.
Paperi jonka poika ojensi Remukselle oli jonkin sortin pilailuväline joka viittasi ihmissuteuteen ja lopuksi herjasi uhria, jokseenkin lievästi tosin. Remus vaikutti yhä harmittomalta.
Kaikki kerrottu tapaamisen kulusta vaikutti täsmäävän, eikä muistot näyttäneet muokatuilta. Sitten kaksikon keskustelu siirtyi heitä purreisiin ihmissusiin. Remus ei ollut halukas kertomaan omasta tapauksestaan kyseistä yksityiskohtaa...mikä Jacobin mieelstä oli toisaalta hyvä sillä kyseinen henkilö ilmeisesti oli ollut Fenrir Grayback. Hunterin ei tarvitsisi tutustua kyseisen psykopaatin olemassaoloon vielä tässä vaiheessa. Mutta toisaalta asian salailu arvelutti hieman. Keskustelun aihe vaihtui niin nopeasti ettei Jacob ehtinyt kunnolla tutkailla Remuksen tunteita tartuttajaansa kohtaan tuolla hetkellä.
Nämä tosiaan olivat tavanneet Suttonin keskustassa...hyvin, hyvin kaukana täältä. Melkein kolmenkymmenen kilometrin päässä. Ja mitä hän kaiken muun lukemisensa keskeltä pystyi lukemaan miehen mietteistä kaupungin katuja astellessaan, Remus ei edes asunut Suttonissa.
”Mikä toi sinut Suttoniin? Olisit voinut käyttää autoa tai julkisia kulkuvälineitä, tai ehkä ilmiintyäkin mikäli sen osaat. Mutta päätit ilmeisesti kävellä, Suttonin kautta. Miksi? Jos kello oli tuossa vaiheessa sen mitä arvelen sen olleen, niin kävelemällä et olisi millään ehtinyt tänne asti ajoissa.”
Se, että Remus oli tuonut pojan tänne pyörällä – nopeutuloitsulla lohditulla tai ei – antoi hieman enemmän varmuutta ettei tämä ollut satuttanut poikaa koska muutoin tämä olisi ehkä ilmiintynyt minimoidakseen silminnäkijät. Toisaalta, ilmiintymisen välttelyyn saattoi olla monia syitä, ja taikuuden voimalla kulkevalla pyörällä kiitäminen oli aika huomaamatonta sekin, jästien keskellä siis.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus tunsi olonsa helpottuneeksi, kun Hunterin isä myönsi osaavansa lukilitiksen. Se voisi helpottaa tilannetta, saada miehen uskomaan häneen edes hieman enemmän. Tämä oli ehkä hänen elämänsä kamalin päivä. Kukaan ei ollut koskaan epäillyt tällä tavoin hänen motiivejaan, pitänyt häntä mahdollisena uhkana tai perverssinä ja hän tahtoi vakuuttaa miehen siitä, ettei Hunterilla olisi mitään huolta hänen seurassaan. Hän alkoi olla siinä iässä eikä hänellä ollut omia lapsia, Hunterin seura oli ollut jo silläkin tavoin tervetullutta ja virkistävää.
"Kadulla, Hunter... onnistui yllättämään minut pienellä kepposellaan", Remus vastasi ja hänenkin mielensä palasi edelliseen iltaan. Tilanne huvitti häntä yhä. Hän oli sentään oppinut Siriuksen ja Jamesin opissa aikamoiseksi pilailijaksi itsekin ja siitä huolimatta Hunter oli onnistunut yllättämään hänet.
Hänen hymynsä katosi omien ajatustensa muuttaessa kulkuaan tapahtumien mukaisesti ja hän tuli ajatelleeksi päivää, jona itse sai puremansa. Hän puraisi huultaan ja onnistui juuri ja juuri hillitsemään itsensä, jottei rikkoisi loitsua siihen paikkaan. Hän tahtoi Hunterin isän tietävän, ettei hän ollut tehnyt mitään satuttaakseen tämän poikaa ja kaikki hänen aikeensa olivat olleet mitä vilpittömimpiä.
Remus tuijotti hetken eteensä toisen kysymyksen myötä ja palautti sitten katseensa toisen miehen silmiin.
"Sinun täytyy ymmärtää se, että olen elänyt vailla sen parempaa tekemistä jo kymmenisen vuotta. Ei ole la-lainkaan tavatonta minulta lähteä kävellen kiertelemään milloin mihinkin."
Se ei kuulostanut hänen mielestään aivan niin vakuuttavalta, kuin mitä Remus olisi toivonut, mutta se kaikessa yksinkertaisuudessaan oli totuus. Hän oli asunut Lontoossa jo pitkään, oli vain luonnollista kierrellä sitä ympäriinsä ja koettaa löytää täydellinen paikka, jossa täysikuunsa viettää.
"Ajatuksillani on paha tapa lähteä harhailemaan, joten jäin jälkeen aikataulustani", Remus huokaisi ja katsoi toista anteeksipyytävästi. Hän oli pahoillaan siitä, ettei hänellä ollut tarjota toiselle parempaa ja uskottavampaa selitystä, sellaista, joka olisi jo itsessään todistanut hänen viattomuutensa.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Loitsu katkesi hetkeksi Remuksen alkaessa tuijottaa eteensä, sivuun hänestä, mutta se oli toisaalta Jacobista hyvä sillä lukilitis oli todella henkistä energiaa ja keskittymistä vaativa - ei sitä yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja jaksanut ylläpitää ilman ongelmia. Mutta toisaalta Remus oli rikkonut yhteyden varsin merkittävän kysymyksen kohdalla, mikä herätti väkisinkin lisää epäilyjä.
Joten uuden katsekontaktin myötä hän kaivautui erityisen huolella niin ajatuksiin, muistoihin kuin tunteisiinkin joskaan ei saanut mistään tietystä muistosta kiinni. Harmittomalta vaikutti, mutta toisaalta Lupin olisi voinut hyvin käyttää äskeisen hetken vahvistaakseen torjuntaa, mikäli okklumeus-taidon osasi.
Vastauskaan ei auttanut luottamuksen vahvistumista, sillä se kertoi miehen olleen hyvin kauan erakoitunut ja työelämästäkin sivuun jäänyt. Tietenkin syynä todennäköisesti oli pitkälti ihmissuteus mutta Jacobista tuntui ja Remuksenkin tunetita tulkiten vaikutti ettei siinä ollut läheskään kaikki. Erakoituminen ja yhteiskunnasta sivuun putoaminen ei tietenkään automaattisesti tarkoittanut pahaa, ei edes ihmissuden kohdalla. Mutta Remuksen viime öiset tällä hetkellä tiedossa olevat valinnat yhdistettynä siihen kuka tätä oli purrut...
Ja myös se että Lupinin elämä oli ilmeisesti ottanut syrjäytyneen käänteen vasta kymmenen vuotta sitten vaikka tämä oli ollut ihmissusi ainakin kaksikymmentä...
"Miksi? Mitä tapahtui kymmenen vuotta sitten, niin ettei sinulla ole sitemmin ollut parempaa tekemistä?" hän kysyi päästäkseen perille miehen nykytilanteen ja nykyisen psyykkeen suhteen ilmeisesti merkittävistä tapahtumista.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus alkoi vaipua epätoivoon. Hän oli hyvä ihminen, oli aina ollut, mutta hänen elämässään oli niin monia seikkoja, jotka saattoi tällaisessa tilanteessa tulkita väärin, ettei hän enää tiennyt mitä tehdä.
Hän joutuisi kaiketi luopumaan ystävyystoiveista Hunterin suhteen, mutta sekin olisi pienin uhraus, mikäli hän pääsisi vapaana lähtemään täältä.
Remus imi kiivaasti alahuultaan ja tuijotti toista miestä, koettaen hillitä suurimman osan epätoivostaan. Liian epätoivoista miestä toinen ei suinkaan armahtaisi, se vain lisäisi epäluuloja.
Hunterin isän seuraavaksi esittämä kysymys sai Remuksen nielaisemaan ja jopa aavistuksen verran pakenemaan kysymystä, painaen selkänsä seinää vasten ja nostaen jalkansa sohvalle.
Hän oli lipsauttanut ajankohdan vahingossa suustaan ajattelematta, että antaisi siten toiselle jotain mihin takertua ja mistä häneltä seuraavaksi kysyä saadakseen tietää hänestä enemmän.
Remus irvisti ja koetti muodostaa kaaoksen valtaamassa mielessään jonkinlaisia lauseita, joilla kertoa tapahtuneesta. Mielessään ei käynytkään se vaihtoehto, että hän olisi vain jättänyt kertomatta ja katsonut päästäisikö toinen hänet menemään. Asioiden salaileminen tässä vaiheessa ei vaikuttaisi hyvältä merkiltä toisen silmiin.
"Ka-kaksi kouluaikaista ystävääni tapettiin ja...Yksi tuomittiin A-A-Azkabaniin", Remus sai muodostettua lauseen, joka ilmoille päästessään repi sana sanalta hänen sydäntään kappaleiksi. Remus ei ollut puhunut kenellekään tapahtuneesta kymmeneen vuoteen ja nyt hän tunsi kyynelten kihoavan silmäkulmiinsa, mutta onnistui ryhdistäytymään edes hieman. Hän näpersi huomaamattaan sormillaan paitansa helmaa ja tuijotti toista järkyttyneenä, miestä kuitenkaan näkemättä. Tämän sijaan hän näki muistonsa tuolta kamalalta päivältä, jona hän oli herännyt tietoon siitä, että James ja Lily olivat poissa.
Remus tiedosti, ettei vaikuttanut hyvältä, että hän oli jäänyt vatvomaan tapahtunutta kymmeneksi vuodeksi ja vetäytynyt syrjään kaikesta, joten hän koetti parhaansa mukaan selittää syynsä sekä Hunterin isälle, että itselleen.
"S-sinun täytyy ymmärtää, että.. He olivat jo vuosia olleet minun...Parhaat ja ainoat ystäväni, minun... Ainoat syyni elää..."
Remus nielaisi järkyttyneenä tunnustuksestaan. Hän tuijotti hetken toista ja tajusi samalla, että hänen ainoa keinonsa koettaa selvittää päätään, olisi mennä Ministeriöön ja pyytää päästä Siriuksen puheille. Hän ei olisi tahtonut uskoa tätä syylliseksi kaikkien niiden ihmisten murhiin, mutta todisteet taistelivat hänen uskomustaan vastaan.
* * * * *
|
| JACOB KING (Henry Ian Cusick) |
Välittömästi kysymyksensä perään hän näki Remuksen mielessä vilisevien muistojen joukossa tuttuja kasvoja, mutta niin nopeasti ettei hän ehtinyt rekisteröidä miksi ne olivat tuntunoloisia. Eikä hän tiennyt mihin yrittää tarttua, mihin syventyä tarkemmin, joten hän odotti sanallista vastausta.
Eniten miehen eleistä ja reaktioista, ja lukilitiksenkin kautta esiin nousevista tunteista, huokui epätoivo ja murhe - mikä vaikutti Jacobiin hetken pehmentävästi mutta ei vähentänyt epäluuloja. Syvä tunne-elämän isku yhdistettynä kaikkeen muuhun mitä mies oli kertonut, ja eakoitumiseen ei tehnyt tästä millään tavalla luotettavaa.
Selviytyjä Remus mitä ilmeisimmin oli, mutta millä keinoin tämä oli selvinnyt kuluneen vuosikymmenen oli hyvin olennaista ja yhä täysin hämärän peitossa.
Kun Remus sitten kertoi tapahtuman olleen kahden parhaan ystävänsä kuolema ja yhden Azkabaniin joutuminen, yhdistettynä kykmmenen vuoden takaiseen aikaan, Jacobin alitajunnasta nousi tietoisuus siitä miksi tämän mielessä vilahtaneet kasvot olivat tutut.
Hetken hän katsoi takaisin yhtä järkyttyneenä.
Remus oli Pottereiden ystävä. Ja Sirius Mustan!
Viimeisin henkilö jyräsi yli kaiken sen myötätunnon mitä hän tunsi Remusta kohtaan Jamesin ja Lilyn vuoksi. (Siihen että ystävä paljastui massamurhaajaksi ja Siriuksen kaltaiseksi petturiksi, hän ei kyennyt samaistumaan joten myötätunto siitä oli hyvin pinnallista.)
Jacob ei ollut niitä jotka tuomitsivat pelkän linkin – edes ystävyyslinkin – pohjalta. Vaan se mikä jyräsi myötätunnon oli väistämätön epäilyksen vahvistuminen. Remuksen tunteista sai luettua, tämä ei halunnut uskoa Siriuksen tehneen mistä tämä oli tuomittu eli ilmeisesti ystävyys oli alkanut viattomalta pohjalta...joten se oli taatusti vaikuttanut Remuksen psyykkeeseen syvästi...ja tämä oli juuri viettänyt yön hänen 11-vuotiaan poikansa kanssa ensin tietoisesti asetettuaan jäljitykseneston!
Vaikka mikään miehen tunteissa ja muistoissa sillä hetkellä ei viitannut väkivaltaisiin taipumuksiin saati sitten mihinkään seksuaalisiin vääristymiin, Jacob ei pystynyt ajattelmaan kuin kaiken tähän asti selvinneen tiedon yhteenvetoa;
Fenrir Harmaaselän purema ihmissusi jonka vanhemmat olivat hävenneet tätä ja nykyään kuolleet, parhaat ystävät oli tapettu, murhaajana kolmas ystävänsä joka oli tuomittu Azkabaniin massamurhasta. Mikä oli ajanut tämän miehen erakoitumaan eli ilmeisesti ei ollut edes saanut tai hakenut minkäänlaista apua traumojensa kanssa.
Lisätään siihen parin vuosikymmenen ihmissuteus josta vasta toinen puolisko sudenmyrkyn alaisena eikä kai siltikään edes joka kuukausi. Jacob ei ollut mikään ihmissusiekspertti Hunterista huolimatta sillä hän ei henkilökohtaisesti tuntenut muita ihmissusia – mutta sen hän oli kuullut että aikuisten ihmissusien seksuaalinen vietti voimistui hurjasti täysikuun aikaan.
Pienestä pitäen henkistä pahoinpitelyä omilta vanhemmiilta sekä fyysistä ja henkistä tuskaa joka ikinen kuukausi jo parinkymmenen vuoden ajan...ja niin paljon kuolemaa ja murhaa nuoruudessa...vuosikymmenen erakoituminen...ja ties mitä mistä hän ei vielä tiennytkään!
Tässä vaiheessa – kaikkien lukilitiksen paljastamien tunteiden takia - Jacob ei enää epäillyt että Remus olisi kuin esimerkiksi pari vuotta sitten teloitettu amerikkalainen sarjamurhaaja-raiskaaja-kidnappaaja-nekrofiili Ted Bundy; kylmä, laskelmoiva psykopaatti ja manipulointimestari, mutta hänestä olisi ihme jos tämä mies oli selvinnyt kaikesta mieleltään terveenä ja - etenkin lapsille – harmittomana kuten yritti väittää.
Oli Jacobin vuoro hetkeksi rikkoa katsekontakti sillä hänen oli aivan pakko keskittää kaikki henkinen energiansa asian käsittelyyn sen sijaan että käyttäisi suuren osan siitä lukilitiksen ylläpitämiseen ja miehen tunteiden tulkitsemiseen.
Hetken kuluttua kun hän oli koonnut itsensä ja vetänyt syvään henkeä, hän haki jälleen katsekontaktia.
”Ensin tahdon tietää suhteestasi Fenrir Harmaaselkään joka sinua puri. Millainen se on ja milloin tapasit hänet viimeksi?”
Hänen olemuksensa ja sävynsä oli yhtä päättäväisen vaativa kuin aiemminkin, nyt entistäkin epäluuloisempi, mutta nyt hän myös voi hieman pahoin. Ote taikasauvastaan tiukentui. Vaikka hän ei ollut napannut mitään uhkaavaa miehen tunteita tulkitessaan, hän ei voinut ravistaa vahvaa epäilystä että tämä oli tehnyt jotain hänen lapselleen, tai aikonut tänään tai ensi yönä jos hän ei olisi löytänyt heitä nyt. Koska sanoivat miehen tunteet mitä tahansa, historia ja viime öiset valinnat viittasivat aivan toiseen suuntaan. Toki niihin oli tuo viatonkin selitys jota Remus yritti tarjota, mutta hän ei tietenkään nielisi moista noin vain – ei etenkään tuon historian edessä ja epätietoisena siitä käyttikö Remus okklumeusta ja miten hyvä siinä oli!
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus tuijotti toista miestä alahuuli tiukasti ylähuulensa otteessa ja silmät osin pelosta, osin järkytyksestä selällään. Hän ei tiennyt lainkaan, kuinka toinen reagoisi siihen, minkä oli arvatenkin hoksannut, hän ei vain osannut valehdella - ja se olisi lisännyt toisen epäilyksiä entisestään. Ehkä hänen pitäisi ehdottaa vielä totuusseerumia tai jotain, minkä kautta toinen saisi varmuuden siitä, ettei hän menneistä ystävyyssuhteistaan huolimatta ollut paha ihminen vaan juuri sitä, mitä väittikin olevansa.
Toisaalta, hän oli omissa silmissään aina paha ihminen, mutta se johtui lähinnä siitä, että osa hänestä oli jotain, mitä hän ei kyennyt hyväksymään eikä hän uskonut sutensa olevan missään määrin hyvä pohjimmiltaan.
Remus painautui tiiviisti seinää vasten ja tuijotti toista kuin olisi pitkään jatkuneella tuijotuksellaan voinut vakuuttaa toisen viattomuudestaan, mutta voi kun se olisikin ollut niin helppoa. Remus oli kuitenkin tietoinen siitä, etteivät asiat olleet läheskään niin helposti selvitettävissä, jos niin olisi ollut, he eivät olisi enää olleet tässä tilanteessa.
"Ti-tiedän että tämä vaikuttaa aika pahalta, mutta...", hän aloitti, vaikka tiesikin, ettei sanoistaan olisi miestä vakuuttamaan, "... voi jos sinä vain tuntisit minut, tietäisit etten tekisi pahaa kärpäsellekään."
Hunterin isän rikkoessa lukilitiksen ylläpitämisen Remuskin uskaltautui laskemaan katseensa syliinsä ja halaamaan tiukasti itseään.
Elämä oli kohdellut häntä kaltoin, mutta Remus jaksoi vielä uskoa, että maailmassa oli hyvää ja että hänen olemassaolostaan seuraisi jotain hyvää, muutoin hän olisi todennäköisesti murtunut ja tappanut itsensä jo useita vuosia sitten. Ja kieltämättä se vaihtoehto oli aikoinaan käynyt hänen mielessään, vielä viime vuosinakin, mutta jokin outo tahdonvoima, usko tulevaisuuteen ja hänen oman elämänsä tarkoitukseen olivat pitäneet hänet hengissä masentavista ajatuksistaan huolimatta. Nyt hän ei kuitenkaan tiennyt, seuraisiko elämästään muuta kuin seuraavat vuodet Azkabanissa Siriuksen seurana, mikäli Hunterin isä tarpeeksi uskoisi, että hän oli vähintäänkin ollut aikeissa vahingoittaa tämän poikaa.
Remus kohotti katseensa uudelleen toiseen ja hämmästyi tämän kysymystä, joka ei liittynytkään Siriukseen vaan Fenririin.
"Meidän välillämme e-ei ole minkäänlaista suhdetta, en ole nähnyt häntä kuin pari kertaa vilaukselta sen jälkeen enkä välittäisi häntä tavatakaan", Remus vastasi ja värähti. Hän ei tiennyt Fenriristä juuri mitään. Tämä ei ollut edes häntä niin paljon vanhempi, oliko ollut hädin tuskin täysi-ikäinen häntä purressaan, muttei Remus tahtonut oppia miestä tuntemaankaan. Millainen ihmissusi muuttaisi kymmenvuotiaan lapsen itsensä kaltaiseksi? Jokin osa hänestä ymmärsi ihmissusia, mutta toinen osa ei eikä tahtonut siihen oppiakaan.
"O-onko mitään keinoa, jolla voin vakuuttaa sinut?" Remus kysyi olematta varma siitä, mihin saattaisi kysymyksensä myötä joutua, mutta hän oli todellakin valmis tekemään aikalailla mitä hyvänsä saadakseen Hunterin isän vakuuttumaan.
* * * * *
|
| REMUS LUPIN (Alexander Skargård) |
Remus oli hyvin onnekas sillä että hän oli pitkän uran kokenut ja pätevä poliisi. Joku muu vanhempi olisi todennäköisesti paljon vähemmän kykenevä hallitsemaan ja hillitsemään tunteitaan ja tekojaan tällaisten paljastusten edessä tällaisessa tilanteessa. Häneltäkin se vaati jatkuvia suunnattomia ponnistuksia ja valtavaa tahdonvoimaa koko totuuden selvittämiseen. Hän joutui hokemaan itselleen mielessään vähän väliä että ilman koko totuutta viime yön tapahtumista ja parasta mahdollista tietoa Remuksesta ihmisenä, hän ei voisi antaa pojalleen parasta mahdollista apua jos tälle oli tapahtunut jotain eikä parasta mahdollista suojaa kummallekin lapselleen jos tarve olisi.
Tietoisuus kaksikon etäisestä tai olemattomasta suhteesta ei tuonut täydellistä mielenrauhaa seikan tiimoilta sillä joka tapauksessa Remukse ja Fenririn välillä oli elinikäinen vahva linkkki, joka voisi milloin tahansa aiheuttaa jos jonkinlaista pahaa. Hän ei kuitenkaan missään määrin pitänyt Remusta vastuussa siitä, olihan tämä ollut vasta pieni lapsi Fenririn kohdatessaan eikä ollut pyytänyt puremaa tai mitään.
Joten hän jätti tuon osan historiaa sikseen, vaikkei toki unohtaisi.
Siriuksenkaan tapaukseen hän ei tarttunut vielä, sillä oli lukenut ja tulkinnut Remuksen ajatuksia ja tunteita tarpeeksi voidakseen sivuttaa tuon menneen suhteen toistaiseksi.
Riitti että nämä asiat oli nyt nousseet esiin ja Remus tiesi hänen tietävän niistä.
”Mitä tapahtui ennen keskiyötä kun olit Hunterin kanssa täällä?” hän kysyi, tavoitellen mahdollisimman neutraalia sävyä mutta epäluulo ja huoli ei paljon antanut tilaa. Silmänsä hän piti yhä tiukasti lukittuna Remuksen silmiin ja viimeisintä lukilitisloitsua yllä, ja alkoi tarkastella ensimmäisiä muistoja ja tunteita jotka kysymyksen myötä ponnahtivat tämän mielen pinnalle.
* * * * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti